Arvustus nr 16

Mihin me tarvitsemme runoutta

Ajattelen koko ajan rahaa
toim. Jan Kaus ja Harri Rinne
2006, Johnny Kniga

Ajattelen koko ajan rahaa on erilainen runokirja. Teoksessa 18 runoilijaa kokoaa nykyrunoja yhteisen aiheen alle, aihe on Viro. Jokainen runoilija esitellään kuvan kanssa lukijalle, kuin alustukseksi siitä, mitä on tulossa. Mitään ei kuitenkaan voi etukäteen arvata, niin toisenlaisia runot ovat. Tämä on kuitenkin positiivinen yllätys. Runot eivät ole liian tehtyjä, niin kuin lähes kaikki nykyrunot yleensä ovat. Tämän nykyrunouden kirjan vailla riimejäkin olevat runot rimmasivat.

Mistä virolaiset nykyrunot sitten voisivat kertovat? Niin. Kaikki eivät tiedä, että Viro on muutakin kuin Tallinna, halvan viinan pääkaupunki. Tosiasia on, että virolaisissa runoissa elää tämä päivä ja vuosituhat, ne iskevät todellisuuteen ja kertovat sen kaunistelematta, sellaisena kuin se on. Tämä kirja on todiste siitä. Vaikka yhteiskunnan ongelmat, politiikka ja alkoholi toistuvat useasti runoissa, mistään itkuista ei ole kyse. Koska uskon, että Virosta löytyy muutakin, mistä tehdä nykyrunoutta, ihmettelin voimakasta yhteiskunnallisuutta. Toisaalta, se yhdistää kirjan runot saman katon alle, eikä teos näin ollen ole kokonaisuutena sekava.

Huumori ja ironia ovat vahvasti monen runon taustalla, kuten Jürgen Roostenin, jonka runoista erityisesti pidin. Esimerkiksi ”Virolainen kylä” kertoo siitä stereotypiasta, mikä meillä ehkä on virolaisista. ”Tavallisessa kylässä asuu kaksitoista miestä, niistä yksitoista on rapajuoppoja.”

Vähän niin kuin rikkailla ja hyvännäköisillä, nykyrunoudella on myös lupa tehdä asioista eri tavalla.
Nykyrunous ei ole kahlittu noudattamaan tiettyä runomittaa, vaan sen tapa kertoa on vapaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että nykyrunouden tekeminen olisi helppoa, vaikka siltä nämä 18 nykyrunoilijaa saavat sen näyttämään. Jokainen runo on ainutlaatuisen erilainen, eikä toista samanlaista ole.

Koska alkuperäisteos on viroksi, käännetystä teoksesta on mahdotonta saada täysin todellista kuvaa siitä, millaista virolainen nykykirjallisuus on. Kirjan perusteella voin silti sanoa, että virolainen nykyrunous on paljon enemmän, kuin mitä sen nimestä voisi päätellä. Se voi sisältää kaiken, tai ei mitään. Ajattelen koko ajan rahaa johdattaa lukijansa maahan, jossa yksikään suomalainen ei ole oikeasti käynyt. Me olemme käyneet Tallinnassa, emme Virossa.

Ina Nyström
Forssan yhteislyseo 06c
(lukion 2. vuosiluokka)
ina.nystrom@hotmail.com
ohjannut opettaja: Piia Leppä'

Milleks me vajame luulet?

” Kogu aeg mõtlen raha peale”

toim. Jan Kaus ja Harri Rinne

2006, Johnny Kniga

 ” Kogu aeg mõtlen raha peale” on teistsugune luulekogu. Kaheksateist luuletajat on kogunud teosesse kokku luuletusi ühest teemast. Teemaks on Eesti. Iga luuletajat tutvustatakse lugejale fotoga, just nagu sissejuhatuseks sellele, mis on järgnemas. Midagi ei saa aga ette ära arvata, sest need luuletused on nii teistmoodi. See on positiivne üllatus. Luuletused ei ole liialt tehislikud, nii nagu peaaegu kõik nüüdisluuletused üldiselt on. Selle nüüdisluule raamatu riimitudki luuletused riimuvad.

 Millest siis eesti nüüdisluule võiks rääkida? Jah. Kõik ei tea, et Eestis on muudki peale Tallinna, odava viina pealinna. Tõsiasi on, et eesti luules elab tänane päev ja aastatuhat, see haarab kinni tõelisusest ja räägib sellest ilustamata, sellisest nagu see on. See raamat on tunnistus sellest. Kuigi ühiskonna probleemid, poliitika ja alkohol korduvad sageli luuletustes, mingist nutust ei ole küsimus. Kuna usun, et Eestist leidub muudki, millest tänapäeval luuletusi kirjutada, pani

jõuline ühiskondlikkus mind imestama. Teisest küljest kogub see raamatu luuletused sama katuse alla kokku ja teos tervikuna ei ole seetõttu korrapäratu.

 Huumor ja iroonia on tugevasti paljude luuletuste taustaks, nagu ka Jürgen Rooste, kelle luuletused meeldisid mulle eriti. Näiteks ”Eesti küla” räägib stereotüüpsusest, mis meil on võib-olla eestlaste suhtes – ”Tavalises külas elab kaksteist meest, neist üksteist on sopajoodikud.”

 Veidi samamoodi nagu rikastel ja ilusatel, on ka nüüdisluulel luba teha asju erineval viisil. Nüüdisluulet ei ole aheldatud järgima teatud värsimõõtu, vaid selle viis rääkida on vaba. See ei tähenda aga seda, et nüüdisluule kirjutamine oleks lihtne, kuigi sellise pildi need kaheksateist luuletajat asjast jätavad. Iga üksik luuletus on ainulaadselt eriline, ning teist samasugust ei ole.

 Kuna algteos on eesti keeles, on tõlgitud teosest võimatu saada täiesti tõelist pilti sellest, milline eesti nüüdiskirjandus on. Raamatu põhjal võin siiski öelda, et eesti nüüdisluule on palju rohkemat, kui selle nimest võiks arvata. See võib sisaldada kõike või mitte midagi. ” Kogu aeg mõtlen raha peale” viib lugeja maale, kus mitte ükski soomlane ei ole tegelikult käinud. Me oleme käinud Tallinnas, mitte Eestis.

Tõlkis Maarja Keba